Lehtokiven

Kasvatamme pienimuotoisesti suomenpystykorvia ja pohjanpystykorvia. Pentueita meille syntyy harvakseltaan. Kasvatustyömme periaatteena on rotumääritelmän mukainen, riistaverinen, hyväluonteinen ja terve pystykorva. Pennut kasvavat meillä kotona sisällä tottuen heti pienestä pitäen käsittelyyn ja kodin ääniin sekä toisiin koiriin. Niiden kanssa ollaan ja touhutaan paljon, jotta ne olisivat 8 viikon iässä valmiita uusiin koteihin. Haluamme aina tavata pennun mahdollisen uuden perheen ennen luovutusta. Meille pentuihin pääsee tutustumaan kun ne ovat täyttäneet kolme viikkoa.
Uusiin koteihin pennut lähtevät aina eläinlääkärin tarkistamina, madotettuina, sirutettuina sekä rekisteröityinä pentupakkauksen kera. Pennut lähtevät ainoastaan metsästäviin koteihin perheenjäseniksi! Haluamme olla kasvattien omistajiin yhteydessä myös pennun luovutuksen jälkeen.

Perheemme ensimmäisen koiran, Kylkisalon Hillan haimme elokuussa 2008 Ilmajoelta. Hillaa on käytetty linnunmetsästykseen sekä pienpetopyyntiin. Kiinnostusta löytyy myös hirvelle. Heinäkuussa 2010 haimme Punapippurin kennelistä sijoitukseen pohjanpystykorva Ruskan, koiran joka viihtyy yhtä hyvin lintumetsällä, näyttelykehissä kuin myös mukana arjessa. :) Kolmas koiramme on oma kasvattimme Lehtokiven Helmi, pentueesta, josta ei kenenkään pitänyt jäädä kotiin... :) Helmi on päässyt myös lintumetsälle mukaan. Keväällä 2016 meille muutti sijoitukseen Punapippurin Jonkinmoinen Loitsu "Nelli", jota on myös käytetty linnunmetsästykseen, ja on jo nuoresta iästä huolimatta osottautunut innokkaaksi lintukoiraksi. Nelliä on myös käytetty näyttelyissä, sekä uutena harrastuksena metsästyskauden ulkopuolella olemme käyneet agilityssä. Nelli on osoittautunut siinäkin lajissa nopeaksi oppijaksi, ja nauttii hommasta kun pääsee käyttämään pohjatonta energiaansa... Käytännön metsästyksen ohessa käytämme koiriamme näyttelyissä ja kokeissa.